Meningeooman matkassa

Elän kahta ajanjaksoa päässäni vuorotellen. Aika ennen leikkausta ja aika sen jälkeen. Olen kovasti yrittänyt työstää sitä kaikkea jota jouduin kokemaan vaikka en kyseisiä kokemuksia pyytänyt. Kukapa haluaisi elämäänsä tauotetuksi ilman omaa lupaansa? En minä ainakaan.  Selasin tässä omakantaani läpi yksi päivä. Ennen leikkausta minulla oli noin 20kpl terveyskeskus/päivystys käyntiä. Se kertonee jotain siitä kuinka kipeä oikeasti olin. Leikkauksen jälkeen juoksin harva se viikko ensiavussa haava kivun vuoksi ja olin toistamiseen Neurokirurgian vuodeosastolla, kivunhoidossa.  Siellä ollessani minulle kokeiltiin todella laajalti kipulääkkeitä, kuten Oxynorm, Arcoxia, Panadol+Burana, Tarqiniq. Haava kipu kesti todella kauan ja kivun väistyttyä luulin elämäni palaavan jälleen normaaliksi.  Olin täydellisen valmis palaamaan kouluun, tekemään rakastamaan asiaa.  Ostin opintolainasta kalliit kokkivaatteet, Victorinoxin veitsisetin, koulurepun sekä muita t...

Saavuin leikkausta edeltävänä iltana äitini ja isäpuoleni luokse, Sairaala kassi valmiiksi pakattuna. Olin kirjoittanut varmuuden vuoksi lapsilleni jäähyväiset kirjeen jonka sijaisäiti lukisi jos kuolisinkin leikkauspöydälle.  Kela taksi kuljetti äitini ja minut Töölön sairaalalle. Kellon lyödessä vaille seitsemän aamulla astuin ovista sisään, epävarmana elämäni jatkosta.  Ensin tieni vei sovittuihin verikokeisiin, jossa selvitettiin veriryhmäni mahdollista verensiirto tarvetta varten.  Kävelin luottavaisin mielin kohti tuttua monitoimipoliklinikkaa. Ilmoittauduin luukulle ja sitten alkoi odottaminen.  Soitin myös biologiselle isälleni mutta hän oli menossa töihin eikä ehtinyt tai halunnut jutella. Onneksi silti kuulin hänen äänensä.  Siihen aikaan minulla oli oma whatsapp ryhmä johon ahkerasti kirjoittelin tuntemuksiani.  Tuntui hyvältä että sain purkaa tuntojani ennen suurta ja toisaalta myös pelottavaa hetkeäni.  Olin edellisinä viikkoina...

Töölön sairaala sijaitsee kauniilla puistomaisella alueella, hieman piilossa. Maisema toimii rauhoittavana elementtinä, ainakin minulle.  Muistan kuinka jännitys valtasi sydämeni ja olin hieman levoton istuessani Monitoimipoliklinikka 1:en odotustilassa. Yritin keskittyä telkkarin katsomiseen, huonoin tuloksin.  Pian nimeäni huudettiin ja menin huoneeseen numero 4. Ensin oli vuorossa sairaanhoitajan tapaaminen. Kävimme läpi leikkauksessa tarvittavat esitiedot, painon, pituuden ja lääkitykseni.  Huomasin kuinka lista pieneni, olin päässyt epilepsia lääkityksestäni eroon, samoin Tramal vieroitus onnistui.  Painoni oli aivan alakanttiin lomakkeessa. Kerroin sairaanhoitajalle kuinka kortisoni oli lisännyt ruokahaluani ja syömisestä oli tullut melkein pakkomielle.  Sairaanhoitaja oli todella sydämellinen.  Seuraavana vuorossa oli odotetuin hetki, - leikkaavan neurokirurgin tapaaminen. Olin ennen esikäyntiä kolunnut Googlen läpi löytääkseni jonkun h...

Olen viime aikoina ollut todella passiivinen blogini suhteen. Olen joutunut miettimään elämääni todella syvällisellä tasolla. Elämääni ja ihmissuhteitani. Terveyttäni sekä voimavarojani. Voin kertoa, että mitä lähemmäs annettu leikkausaika tulee, sitä epäilevämmäksi käyn sinne pääsyn suhteen. Minulla oli useamman viikon haavahoito ja se otti todella koville monellakin tapaa. Kaikki lähti yhdestä pienestä nuppineulan kokoisesta paiseesta, jonka huomasin Maaliskuussa ollessani yhdessä kuntoutussairaalassa.  Mainitsin sen osaston lääkärille asiasta, joka määräsi siihen vain Fucidin voidetta, ihoni muuttui lilaksi jpten lopetin voiteen käytön. Huhtikuun lopulla huomasin paiseen kasvaneen salakavalasti aivan järkyttävän suureksi ja lopulta se puhkesi. Lopulta se avattiin kunnolla terveysasemalla ja sain viikon antibioottikuurin, sekä tiedon että tulisin käymään haavahoidossa joka päivä useamman viikon ajan. "Et ole helvetti tosissasi?!" Oli ensimmäinen lauseeni kun tästä ...

Romahdan henkisesti kuultuani juuri lisää huonoja uutisia. Mun ensimmäinen ajatus oli ihan puhtaasti ja selkeällä suomen kielellä "Et oo vittu tosissas? Että tääkin vielä? Ei vittu voi olla enää todellista..." Jep. Kylläpä vaan, yhtä todellista kuin se, että joku vetää sua turpaan keskellä kaunista päivää, ilman mitään syytä. Istun siis terveysaseman edessä, penkillä, ja olen juuri saanut kuulla että ihonalainen infektioni sitoo minut tähän kaupunkiin seuraavat 1,5-2 kuukautta. Joudun käymään haavahoidossa omalla terveysasemallani joka toinen päivä, lisäksi viikonloppuisin kaupungin sairaalassa.  Ei tässä vielä kaikki. Tämähän tarkoittaa automaattisesti myös sitä, että minun suihkukäyntini ovat kellotettuja seuraavat 2kk.  Suihkuun pääsen vain ja ainoastaan haavanhoito aamuina, juuri ennenkuin lähden terveyasemalle. Luonnollisestikaan en saa uida, saatika saunoa. Hyvästit siis niillekin. Tämän olisin kestänyt.  Lisää tähän vielä rehellinen seksi kielto...

Katseeni kääntyy vanhaan puhelimeeni, jonka olen juuri löytänyt etsiessäni jotain aivan muuta. Mielenkiintoni herää, olihan puhelin minulla mukana Portugalissa joulukuun aikoihin. Siitä hävisi siellä ollessa sim kortin kotelo ja siihen jäi sen puhelimen käyttö. Avaan puhelimen selatakseni ensimmäiseksi kaikki kuvat. Sitten vuorossa ovat yvteystiedot. ... Hengitykseni melkein pysähtyy ... Siinä se on. Näytöllä lukee hänen nimensä. Selkeästi ja suomeksi. Tunnen kuinka sydämeni muljahtaa, ja tuijotan vain yhteystietoon liitettyä kuvaa hänestä.  Nopeasti kasaan itseni ja hajonneet ajatukseni, todeten itselleni että antaa olla vain, en minä häntä enää tahdo elämääni. Suljen siis puhelimen lopulta aivan yhtä nopeasti, kuin mitä avasinkin. Jatkan etsimistä, enkä löydä etsimääni asiaa mistään. Noin viikkoa, ehkä puoltatoista myöhemmin herään eräänä aamuna, selkeästi kevättä rinnuksissani, jokin outo tunne sisimmässäni.  Saan ikäänkuin jonkinlaisen ahaa-e...