Esikäynti
Töölön sairaala sijaitsee kauniilla puistomaisella alueella, hieman piilossa. Maisema toimii rauhoittavana elementtinä, ainakin minulle.
Muistan kuinka jännitys valtasi sydämeni ja olin hieman levoton istuessani Monitoimipoliklinikka 1:en odotustilassa.
Yritin keskittyä telkkarin katsomiseen, huonoin tuloksin.
Pian nimeäni huudettiin ja menin huoneeseen numero 4.
Ensin oli vuorossa sairaanhoitajan tapaaminen. Kävimme läpi leikkauksessa tarvittavat esitiedot, painon, pituuden ja lääkitykseni.
Huomasin kuinka lista pieneni, olin päässyt epilepsia lääkityksestäni eroon, samoin Tramal vieroitus onnistui.
Painoni oli aivan alakanttiin lomakkeessa. Kerroin sairaanhoitajalle kuinka kortisoni oli lisännyt ruokahaluani ja syömisestä oli tullut melkein pakkomielle.
Sairaanhoitaja oli todella sydämellinen.
Seuraavana vuorossa oli odotetuin hetki, - leikkaavan neurokirurgin tapaaminen.
Olin ennen esikäyntiä kolunnut Googlen läpi löytääkseni jonkun haastattelun Niemelän Mikasta.
Istuin alas, ja minua jännitti.
Olimme sopineet, että käyn juuri ennen esikäyntiä vielä tarkistus labroissa. Se olisi asia joka pitkälti määrittäisi, olisiko elimistöni kunnossa jotta leikkaus voitaisiin suorittaa.
Yllätyksenä tuli neurokirurgin sanat:
"Suosittelen seurantalinjaa, mutta saat itse päättää."
Valitsin leikkauksen, perustelin päätökseni esimerkiksi sillä, että en kykene normaaliin arkeen ennenkuin kasvain olisi poissa.
Puhumattakaan voimavaroistani, jotka olivat hyvää vauhtia ehtymässä olemattomiin.
Niemelä saneli suunnitelman läsnäollessani ja menin odottamaan anestesia lääkäriä odotustilaan.
Mieleni alkoi vaeltaa kahden yön päähän, jolloin sovittu leikkaus olisi.
Pelkäsin eniten juurikin nukutusta, en pidä tilanteista joissa en voi hallita untani.
Pelkoani on vaikea selittää, mutta anestesia lääkäri ymmärsi sen paremmin kuin hyvin.
Sain saapumisohjeet leikkaus aamua koskien, ja muut toimintaohjeet, joten pääsin lähtemään äitini kanssa suht ajoissa.
Poistuessani Töölön sairaalalta olin jännittynyt mutta tyytyväinen.
Muistan kuinka jännitys valtasi sydämeni ja olin hieman levoton istuessani Monitoimipoliklinikka 1:en odotustilassa.
Yritin keskittyä telkkarin katsomiseen, huonoin tuloksin.
Pian nimeäni huudettiin ja menin huoneeseen numero 4.
Ensin oli vuorossa sairaanhoitajan tapaaminen. Kävimme läpi leikkauksessa tarvittavat esitiedot, painon, pituuden ja lääkitykseni.
Huomasin kuinka lista pieneni, olin päässyt epilepsia lääkityksestäni eroon, samoin Tramal vieroitus onnistui.
Painoni oli aivan alakanttiin lomakkeessa. Kerroin sairaanhoitajalle kuinka kortisoni oli lisännyt ruokahaluani ja syömisestä oli tullut melkein pakkomielle.
Sairaanhoitaja oli todella sydämellinen.
Seuraavana vuorossa oli odotetuin hetki, - leikkaavan neurokirurgin tapaaminen.
Olin ennen esikäyntiä kolunnut Googlen läpi löytääkseni jonkun haastattelun Niemelän Mikasta.
Istuin alas, ja minua jännitti.
Olimme sopineet, että käyn juuri ennen esikäyntiä vielä tarkistus labroissa. Se olisi asia joka pitkälti määrittäisi, olisiko elimistöni kunnossa jotta leikkaus voitaisiin suorittaa.
Yllätyksenä tuli neurokirurgin sanat:
"Suosittelen seurantalinjaa, mutta saat itse päättää."
Valitsin leikkauksen, perustelin päätökseni esimerkiksi sillä, että en kykene normaaliin arkeen ennenkuin kasvain olisi poissa.
Puhumattakaan voimavaroistani, jotka olivat hyvää vauhtia ehtymässä olemattomiin.
Niemelä saneli suunnitelman läsnäollessani ja menin odottamaan anestesia lääkäriä odotustilaan.
Mieleni alkoi vaeltaa kahden yön päähän, jolloin sovittu leikkaus olisi.
Pelkäsin eniten juurikin nukutusta, en pidä tilanteista joissa en voi hallita untani.
Pelkoani on vaikea selittää, mutta anestesia lääkäri ymmärsi sen paremmin kuin hyvin.
Sain saapumisohjeet leikkaus aamua koskien, ja muut toimintaohjeet, joten pääsin lähtemään äitini kanssa suht ajoissa.
Poistuessani Töölön sairaalalta olin jännittynyt mutta tyytyväinen.
Kommentit
Lähetä kommentti