Uuteen nousuun

Jatkoin opintojani. Vihdoin, johan tässä vierähti melkein 1,5 vuotta ennenkuin elämä palautui uomiinsa. 

Mä jännitin todella paljon, olisiko minusta enää normaaliin elämään. 

Olen pystynyt lopettamaan masennuslääkkeet ja muut mielialaa korjaavat. Syön enää unilääkkeitä. Tosin kokeilla ilman niitäkin, mutta se ei ihan toiminut pidemmän päälle. 

"Palasin siis opintoihini 13.8.2020 ja nyt olenkin jo jälleen poissa koulusta hetkellisesti.

Minulla on kurkkukipua, mutta pelaan varman päälle ja menen Korona testiin perjantaina. On turhauttavaa odottaa tuloksia mahdollisesti viisi päivää. "

Lainausmerkeissä oleva teksti on kirjoitettu silloin, kun odotin pääsyä Korona testiin. Sain sieltä onnekseni negatiivisen tuloksen. 

Nyt olen jo aloittanut työssäoppimisen. Pääsin kauan odotettuun tavoitteeseeni. En ole enää sairauslomalla, vaan virallisesti jälleen opiskelija.

Aivan huikea tunne, ettei enää ole kasvainta mukana arjessa--nyt on vain arpi. Arpi oikealla puolella päätä, hiusten alla. Tunnustellessa sen tuntee, välillä täytyy vielä muistuttaa itseäni etten voi harjata hiuksia siltä puolelta liian kovaa.

Olen niin iloinen, onnellinen sekä erittäin kiitollinen. Ei tätä varmaan voi edes sanoin kuvailla riittävästi. Sellainen iloinen, myönteinen sekä toiveikas olo on palanut elämääni. 

Itsestäänselvyys tämä ei kuitenkaan ole. Muistutan itseäni, että kasvaimen osalta on vielä ainakin kahdeksan vuoden seuranta--seuraava kontrolli magneettikuvaus on ensi vuoden aikana. Alitajuisesti jännitän, jos elimistöni kehittelee uuden kasvaimen. Kait se on teoriassa mahdollista.

Kasvaimen ollessa vielä oikeassa aivokammiossa jouduin käymään, melko paljon asioita itseni kanssa läpi. Tuli myös huomattua ketkä on sellaisia ihmisiä, jotka pystyy elämääni kuuluumaan vaikka olinkin vakavasti sairas.

Moni ihminen katkaisi välit minuun. Niitä varmaan pelotti, kauhistutti sekä he eivät pystyneet käsittelemään kasvaimen olemassaoloa. 

Kuitenkin tässä oppi myös sen ettei kannata luottaa ihmisiin heti ensitapaamisen perusteella. 

Olen onnistunut kehittymään ihmisenä, opiskelijana sekä nyt myös työntekijänä. Itsehillintäni, paineen sietokyky sekä kritiikin vastaanottamiseen tarvittavat taidot alkavat jo normalisootumaan. Pitkään oli niin etten kestänyt mitään muiden suunnalta tulevia tunnetiloja,- sen laitan täysin masennuksen syyksi. Paineen sietokykyä ei edes ollut. Tosin masennuksen aikana olin täysin näköalaton muutenkin.

Kritiikin vastaanottamista olen tietoisesti harjoitellut. 

Nyt elämä näyttää oikein hyvältä- uskon jälleen parempaan huomiseen. Tieni vie kohti uutta nousua. Koko sydämestäni toivon sen olevan elämäni parasta aikaa. Aikaa itselleni.

Aikaa läheisilleni. 

Haluan olla kuin Feenix lintu, joka nousee siivilleen ja huomaa siipiensä kantavan jälleen.