Meningeooman matkassa

  Skippaan suosiolla A-influenssa tekstin myöhemmäksi ja kirjoitan aiheesta, joka koskettaa minua tällä hetkellä enemmän.  En pysty kirjoittamaan aidosti, jos yritän luoda väkisin tekstiä aikajärjestyksessä. Kävin keskustelua parhaan ystäväni kanssa, onko blogini edettävä täydellisen hienosti ja hän sanoi, ettei kannata yrittää kirjoittaa jos joku aihe ei ole ajankohtainen juuri nyt.  Kuvat ovat otettu epileptisten kohtausten jälkeen.  Niin. Tämä todella pirullinen, silti niin opettavainen ja silmiä avaava vaiva tuntuu pahalta. Läsnä vaikken haluaisi. Tulee milloin haluaa, lupaa kysymättä varastaa yöuneni ja rasittaa kehoani.  Vihaan kouristus kohtauksia. Ne herättävät minussa silkkaa kauhua, väsymyksen ja pettymyksen lisäksi. Estolääkkeet tuntuvat olevan täysin turhia koska ne eivät vie kohtauksia pois. Ei.    Tämä kuva on otettu eilen. Kyllä. Kuvaan itseäni nykyään poikkeuksellisen paljon. Ihan vain siksi, että tahdon joskus katsoa ...

Lähdin Meilahden Kolmiosairaalasta 22.2.2019 kohti arkea, aivokasvain mukanani. Viikko sairauslomaa ja takaisin kouluun. Niinhän itse todella kuvittelin. Voi kun se olisikin mennyt niin. Helpolla olisin päässyt. Toisin kuitenkin kävi. Isäpuoleni haki minut sairaalalta noin klo 12 josta suuntasimme hoitamaan asioitani. Fiilis oli korkealla ja odotukset arkeen paluusta vieläkin korkeammalla. Kävimme apteekissa, syömässä, hoitamassa kauppa-asioitani sekä lataamassa sosiaaliviraston myöntämän viiden kuukauden uinti/sali kortin. Kävin hakemassa kotoani tykötarvikkeita, tarkoitukseni oli viettää sairauslomaviikko silloisen miesystäväni luona. Hän oli luvannut minulle "täysihoidon" viikonlopuksi. Isäpuoleni kyydissä ihmettelin suureen ääneen esimerkiksi liikennettä, ihmismäärää sekä kaupassa katsoin monttu auki sitä niin normaalia ihmisten kävelyä, kuinka he tekivät ostoksiaan kaikessa rauhassa, minun yrittäessä samalla pohtia mistä hyllyltä se basmatiriisi nyt oikein...

Saavuin Meilahteen 15.2.2019 ensiavun kautta, jossa kokeiltiin Fränkkilän tippaa. Vastetta sille ei saatu. Minut siirrettiin Kolmiosairaalan puolelle, neurologian vuodeosastolle K4A. Olisikohan kello ollut lähemmäs 03 yöllä, kun makasin sängyssä, potilaskuljettajan työntäessä minut osaston ovista sisään. Muistan hämärästi, kuinka taisin ajatella että minua oikeasti pelottaa. Tuntematon sairaala, yhdistettynä juuri saatuun tietoon kasvaimesta eivät olleet kovin hyvä yhdistelmä. Ei. Kivut joita tuloyönä taidettiin lääkitä suonensisäisesti pahensivat vain oloani, tehden näin kaikesta hyvinkin pelottavaa. Ymmärrettävästi en juurikaan muista ensimmäisistä päivistä osastolla juuri mitään, joten käytän apunani omakanta.fi palvelua luodakseni teille mahdollisimman todenmukaisen kuvan tapahtuneesta. Seuraava teksti on suoraan kopioitu omakannasta. Ajankohta 15.2.2019 - 22.2.2019 Palveluyksikkö HUS Diagnoosit R51.80 Päänsärky G43.0# Esioireeton migreeni (tavallinen ...

12.2.2019 Tuijotan tuota kuvaa. Katson hymyäni ja meikattuja kasvojani. Pohdin, mitä mahdoinkaan tehdä kuvan ottamishetkellä ja missä kenties olin. Miksi? Kuva on otettu vain kaksi päivää ennen, kuin kaikki muuttui.  Koko elämäni. Aivan kaikki. Aloitetaan matka, joka jatkuu yhä. Tervetuloa mukaan seuraamaan taisteluani, jossa en haluaisi hävitä, mutta voittajasta ei ole vielä tietoa. On vain kasa kysymyksiä. Se on vain migreeniä. Niin minäkin luulin. Kymmenen päivää vedin kotonani kaikki mahdolliset migreeniin tarkoitetut kohtauslääkkeet, mukaanlukien apteekin käsikauppa lääkkeet. Ne ei vaan enää auttaneet. Heräsin siihen samaan, viiltävään oikeanpuoleiseen pääkipuun joka yö. Kaava alkoi tulla tutuksi: Puhelin käteen, päivystysapu numero hälyttämään ja valmiina jonottamaan. Jonotin parhaimmillaan yli puoli tuntia, yrittäen kestää sen viiltävän kivun sekä samalla miettiä, miten saisin oloani helpotettua. Noihin aikoihin poltin vielä t...