Meningeooman matkassa

Elän kahta ajanjaksoa päässäni vuorotellen. Aika ennen leikkausta ja aika sen jälkeen. Olen kovasti yrittänyt työstää sitä kaikkea jota jouduin kokemaan vaikka en kyseisiä kokemuksia pyytänyt. Kukapa haluaisi elämäänsä tauotetuksi ilman omaa lupaansa? En minä ainakaan.  Selasin tässä omakantaani läpi yksi päivä. Ennen leikkausta minulla oli noin 20kpl terveyskeskus/päivystys käyntiä. Se kertonee jotain siitä kuinka kipeä oikeasti olin. Leikkauksen jälkeen juoksin harva se viikko ensiavussa haava kivun vuoksi ja olin toistamiseen Neurokirurgian vuodeosastolla, kivunhoidossa.  Siellä ollessani minulle kokeiltiin todella laajalti kipulääkkeitä, kuten Oxynorm, Arcoxia, Panadol+Burana, Tarqiniq. Haava kipu kesti todella kauan ja kivun väistyttyä luulin elämäni palaavan jälleen normaaliksi.  Olin täydellisen valmis palaamaan kouluun, tekemään rakastamaan asiaa.  Ostin opintolainasta kalliit kokkivaatteet, Victorinoxin veitsisetin, koulurepun sekä muita t...

Saavuin leikkausta edeltävänä iltana äitini ja isäpuoleni luokse, Sairaala kassi valmiiksi pakattuna. Olin kirjoittanut varmuuden vuoksi lapsilleni jäähyväiset kirjeen jonka sijaisäiti lukisi jos kuolisinkin leikkauspöydälle.  Kela taksi kuljetti äitini ja minut Töölön sairaalalle. Kellon lyödessä vaille seitsemän aamulla astuin ovista sisään, epävarmana elämäni jatkosta.  Ensin tieni vei sovittuihin verikokeisiin, jossa selvitettiin veriryhmäni mahdollista verensiirto tarvetta varten.  Kävelin luottavaisin mielin kohti tuttua monitoimipoliklinikkaa. Ilmoittauduin luukulle ja sitten alkoi odottaminen.  Soitin myös biologiselle isälleni mutta hän oli menossa töihin eikä ehtinyt tai halunnut jutella. Onneksi silti kuulin hänen äänensä.  Siihen aikaan minulla oli oma whatsapp ryhmä johon ahkerasti kirjoittelin tuntemuksiani.  Tuntui hyvältä että sain purkaa tuntojani ennen suurta ja toisaalta myös pelottavaa hetkeäni.  Olin edellisinä viikkoina...